Ivan Iljanovits maalasi taloa. Omskin ja Irkutskin välisellä laakealla arolla talot tapasivat olla sen värisiä, kuin rakennustarpeet sattuivat olemaan: Vanerin viheriäisiä, kitupihlajan karvaanharmaita. Rupisen ruskeissa taloissa asui isejä, äitejä ja keskimäärin 2,3 valkeakasvoista lasta.
Mutta Ivan Iljanovits maalasi taloa kumppaninsa Sergein kanssa. Yhdessä Ivan ja Sergei olivat kasvattaneet keltamyrttiä, siniangervoa, puna-aurikkia ja muita yrttejä ja värjänneet niillä kymmenen eri väristä maaliämpärillistä.
Ivan oli ehtinyt maalaamaan taloon sinisen raidan ja Sergei sen alle violetin raidan, kun paikalle osui kylän mahtipontinen pormestari. "MITÄ täällä tapahtuu!!??!!", hän huusi. "Ei sovi tuollaisilla väreillä maalata!!". Pormestari oli niin raivoissaan, että potkaisi kaikki Ivanin ja Sergein maaliämpärit voimalla taivaalle.
Maalit lensivät komeassa kaaressa taivaan halki. Ja niin tänäkin päivänä, aina kun taivas on itkenyt ja murehtinut Ivanin ja Sergin tavallisen harmaata taloa, taivaalla näkyy kaarena lentäneet värikkäät maalit.
Saturday 26 September 2015
Saturday 6 June 2015
Dialogi
Kuka asuu tässä huoneessa? Mitkä ovat hänen päämääränsä? Luurangot kaapissa?
Huoneessa
asuu Laura, 35v yhdessä avomiehensä Jaanin kanssa. Jaan on keskinkertainen
muusikko, Laura 7päivää-lehden juorutoimittaja.
Pariskunta
on tavannut alunperin Meksikolaisessa baarissa reppureissulla lähes
parikymmentä vuotta sitten. Suhde on ollut sen jälkeen tasaista on-offia.
Lauralla
on villi nuoruus ja räväkkä luonne. Hän pyrkii elämässään eteenpäin,
aikuistumaan ja rauhoittumaan, mutta hänen spontaanilla ja boheemilla
luonteellaan se on haastavaa. Hänen tavoitteenaan on olla vakavasti otettava
uutistoimittaja, mutta rääväsuisesta julkkisjuorutoimittajan maineesta on
hankalaa päästä eroon. Laura on siivonnut elämäänsä, huputtanut huonekalut
valkoisella ja hankkiutunut eroon turhasta tavarasta. Yrittää huputtaa
räiskyvän olemuksensakin, mutta huijaa lähinnä vain itseään. Nuoruuden
matkoista muistuttavat kotona peilin kulmissa roikkuvat matkamuistokorut. Laura
on yrittänyt rauhoittua joogaamalla, mutta rentoutuu parhaiten jointin äärellä.
....
-Aina
sun pitää hyssytellä, että tää on ihan hyvä näin eikä tarvii yrittää! Ei se oo!
Mä en jaksa sitä, että mun nimi on vitsi!
-No
mutku kato beibi: ei oo suutarin lapsella kenkiä.. tai miten se menee, no mut
kuitenki. Kaikilla on paikkansa. Desavuu, juu nou.
-Just
tota! Ite oisit suurin lööppi jos haluaisin sotkea oman elämäni otsikoihin! Ja
jos oikeesti joskus tekisit jotain, mikä vois kiinnostaa jotakuta. Kato nyt,
eiks tää valkonen jakkupuku oo ihan sikaskarppi? Vittu nyt mä meen tää päällä
riehuun sinne ja sanon etten lähe, ennenku päätoimittaja ottaa vastaan. Eiks
ni?!
-Just
ni beibi. Toi on kyl aika kuuma, vähän ku hoitsupuku. Relaa ny ja tuu tähän
viekkuun.
-No
just! En mä nyt tuu kyl rypistää näitä kledjuja sinne. Tajuutko kuin paljon nää
makso? Ihan vitusti liikaa. Missä meiän kaikki tikut on? Älä älä hosu, mä
haluun tikut, niissä on niinku tunnelmaa.
-No
ota sit noi vaatteet pois. Tossa, anna mä hoidan.
...
-Joo,
nyt mun täytyy olla rauhassa. Siis tosissaan saada niinku sisäinen rauha ja
tiedäksä, niinku se uraohjaajalehmä sano, että niinku mansikoita poimis. Pitää
saada esille se, mitä oikeesti osaa. Onhan mulla juttuja, portfolio.
-Nii just beibi. Relaa. Sä saat aina kaikki mitä sä haluut.
-Nii
saan. En mä oo paljoo halunnut. Hetkessä on niin hyvä. Kato nyt tota
auringonlaskua. Mmmh.. mä kyl rakastan tämmöstä kevättä. Kaikki niinku tulee
esiin, kasvaa, kaikki uus. Mitä jos hengittäis ton kaiken kasvun itteensä ja
puhaltais ulos timanttisia ruusuja?
-Sä
oot niin runollinen, mä en tajuu. Mut ei se mitään.
Sunday 15 March 2015
Perseuksen paluu
Tehtävä: tarina kuvasta, max 240 sanaa
Sebastiano Ricci, Perseus Confronting Phineas with the Head of Medusa, 1705-10 |
Hieman sen jälkeen, kun Oidipus oli lopulta surmannut
äitinsä, oli hänen lapsuudentoverinsa Perseus palaamassa kotiin pitkältä seikkailultaan.
Perseus oli kiertänyt rehevät maat ja kuivaksi itkeneet meret , taistellut
ilkeän jättiläisen kanssa ruohokansan kohtalosta ja voittanut viekkaalta käärmenoidalta vedonlyönnissä
tulivuoren.
Perseus oli viipynyt lämpimällä tulivuorella loikoillen, kun
näki maasta pilkistävän jotakin kiiltävää. Hän kaivoi kunnes sai nostettua
esille kauneimman koskaan näkemänsä peilin. Sankari huokaisi ihastuksesta, asetti peilin
kainaloonsa ja lähti laskeutumaan rennoin askelin kohti kohtia tyytyväisenä.
Kotikylässä Perseusta odotti juhlat, sillä sana oli kiirinyt
hänen edellään ja pikkulinnut laulaneet sankarin tulosta. Portille ehdittyään häntä vastaan säntäsi
riemuitseva väkijoukko ja kaikki hänen poika-ajan toverinsa olivat kasvaneet
komeiksi miehiksi niin, ettei Perseus ollut heitä tunnistaa. Kun
jälleennäkemisen riemu raikui suurimmillaan ja kaunis peili kiersi ystävien
käsillä ihasteltavana, kuuli Perseus takaansa lähestyvää kahinaa.
”Sssssssshhhheee on ssss..minun..sssssulokassss
kuvassssshhtimeni!!” Sihisi suuri
käärme, jolla oli ihmisen pää. ”Vai
niin, sinä senkin noita!!! Kehtaat palata kolostasi!” Perseus raivosi ja
kohotti miekkansa. ”Voitin vuoren ja niin on peilikin minun!”
”Sssssalli katssshoa kuvassstimeen, sssse on oikeussss ja
kohtuussss” supatti käärme ovelana. Kun
noita näki Perseuksen empivän, teki se
äkkiä hyökkäyksen. Mutta Perseus oli valmiina ja sivalsi miekallaan noidalta
pään irti.
”Katsohan sitä peiliäsi nyt! Ja sitten annat olla!” Perseus
mylvi ja nosti irtilyödyn käärmeitä
sikiävän pään kohti kuvajaistaan. Mutta ei noita enää peilistään pystynyt
iloitsemaan. Niin Perseus palasi
seikkailultaan todistettavana sankarina ja yllätyksestä tointuneet toverit
virkosivat entistä rajumpaan juhlintaan.
Friday 13 March 2015
Pyhäsalmen jytät
Sellaista sutinaa ei oltukaan aikoihin nähty kuin Pyhäsalmen
seuroilla kesäkuun ensimmäisenä perjantaina. Niin nuoreen kuin vanhaan oli
pannut toivoa itämään jo muutamaa viikkoa aiemmin levinneet julisteet, joissa
oman kylän pojan Pallen kuva oli komeillut, ja orkesterin nimi: Kierot kierrokset.
Alkuillasta jo kävi ruuhkaksi naisten saunavuorolla tila
peilin edessä ja Maritan vihreä luomiväri kiersi Kirstin Mum-dödön perässä läpi
naisväen hipiät. Iloinen odotus tiivistyi keltaisessa kuplavolkkarissa
hiuslakan tuoksuun. Äänijänteitä säästelemättä päästetyn kuorolaulun sulosävelet
kantautuivat parkkipaikalle ennen kuin volkkari näkyi mutkasta.
Miesväki saapui seurantalolle yhtä lailla jännittyneenä,
mutta rennon rehvakkaana kala- ja naisjuttuja vertaillen ja puukonperien
kaiverruksia ihaillen. Alkukesän maa pöllyten kierrettiiin keimaillen
vastakkaista sukupuolta, ujot moit kehtasi joku kiekaista ja uroot nyökkäillä. Kohtahan siinä päästiin lähempää tuttavuutta tekemään, kun
ensin oli naisväki omalla puolellaan puunattuina siemaillut siidereitään ja
kikatellen vilkuillut miesten seinälle, jossa jalanpainoa vaihtaen uroot
pörhistelivät hienoimmissa liiveissään.
Orkesteri humppautti
yleisön pian lämpimäksi kuin tuoreet kalakukkoset. Jo vispasi jalka ja lensi
silmä ujommillakin siihen malliin, että hormonit huurustuivat kattoon ja
sekapäiset hirvaat kolistelivat sarviaan nurkilla. Metsän puoleen liukahtikin
vuorollaan jokunen pari tanssin lomasta vilvoittelemaan ja nykimään hiestä
märkiä juhlahousujaan parempaan asentoon.
Tuesday 10 March 2015
Sunday 8 March 2015
Naistenpäivän kunniaksi pöytälaatikosta:
(8.3.2005)
This is not a love song
Käännä ympäri
riisu
valkoinen nahkani
Ravista
tuuleta
upota mereen
Katso hengitänkö
Ripusta
väännä
aseta aurinkoon
Potki ja jätä kuivumaan
Rakasta minua vielä
vähän
laulaa nainen radiossa
Friday 6 March 2015
Sielunviljelijä
Tehtävä: kirjoita sarjakuvasta maks. 150 sanan tarina.
https://www.tumblr.com/search/ileana-surducanhttps://www.tumblr.com/search/ileana-surducan
https://www.tumblr.com/search/ileana-surducanhttps://www.tumblr.com/search/ileana-surducan
Kaukaisessa
maassa kauan sitten eräs vanha opettaja keksi, miten kasvattaa lapset kätevästi
kaikentietäviksi aikuisiksi. Tämä mies istutti nuoria sielun siemeniä puun
oksille kasvamaan. Jotteivat sielut olisi lentäneet tiehensä, rakensi hän
niiden ympärille häkit. Kun sielut olivat kylliksi riippuneet, voimistuneet
vahvoiksi ja kasvaneet viisaiksi vanhoiksi sieluiksi, mies korjasi sadon ja
kaupitteli sielut torilla. Ensin häkkikasvatetut sielut menivätkin kaupaksi.
Pian
aikuiset kuitenkin huomasivat, että häkissä kasvaneet sielut tekivät lapsista
vakavia, ahdistuneita ja rajoittuneita. Lapset eivät enää leikkineet, vaan
käyttivät päivänsä laskemalla rahoja ja paheksumalla kaikkia vallitsevia
asioita.
Niinpä aikuiset
olivat ostamatta häkkisieluja ja pitivät mieluummin lapsensa sellaisena kuin he
olivat: sielultaan keskenkasvuisina, mutta kauniina, luottavaisina,
tunteellisina ja leikkisinä olentoina.
Wednesday 4 March 2015
Houkutuslintu
Tehtävä: aloituslause " Ellin punaisten housujen lahkeet olivat
mustuneet." Kirjoita lyhyt novelli.
Ellin punaisten housujen lahkeet olivat mustuneet. Ruskea froteehuppari oli revennyt selästä, kun hän oli huohottaen ja väsymyksestä täristen heittäytynyt ratapenkereen hiekalle ja ryöminyt kiireessä aidan ali. Elli makaa hetken tervantuoksuisella soralla ja antaa hengitykseksensä tasaantua, kuuntelee. Kisko sirisee hiljaa, askelia ei kuulu enää. Hän koukistaa pienet likaiset sormensa sopivasti kämmenen alle sattuneen teräväreunaisen kiven ympärille.
Seuraaja ei ole luovuttanut:hän tietää, että Ellin on ollut pakko edetä soisen niityn jälkeen joko radan suuntaisesti kohti etelää tai yrittää ylittää rata. Nyt hän odottaa, että Elli paljastaa itsensä. Jos Elli jää makaamaan ja odottamaan, seuraaja löytää hänet joka tapauksessa ennen pitkää. Elokuun lopun aurinko kurittaa kulottunutta kasvillisuutta vielä pari tuntia, sitten ilman lämmin väreily alkaisi vaihtua hiipiväksi hämäräksi, joka vähitellen kietoisi raajat jäiseen pakkopaitaan.
Elli ryömii selkä matalana kyynärvarsien varassa lähemmäs kiskoja. Tarralenkkarin joustava pohja potkaisee oietessaan liikkeelle kiven. Se kopsahtelee muutaman kerran kohti verkkoaitaa, mutta pysähtyy onneksi ennen kuin paljastaa seuraajalle aukon, josta Elli oli ryöminyt ali. Elli pysähtyy ja hengittää äänettömästi poski vasten terävää soraa, koettaa kädellä kuumaa kiskoa. Värinä on voimistunut. Alempaa kuuluu rapsahdus.
Elli ponnistaa ylös ja syöksyy kuparisten kiskojen yli, välissä ratapuut vaanimassa eksyvää askelta, vielä toiset hypyt vastakkaisen suunnan raiteen toiselle puolelle. Pensaat rapisevat ja verkkoaita rämisee, kun seuraaja reuhtaisee itsensä sen yli . Mies jatkaa pudottauduttuaan juoksua Ellin perään.
Elli on pysähtynyt radan toiselle puolelle aidan vierelle, katsoo äkkiä miestä suoraan kuin miellyttävää yllätysvierasta ja hymyilee leveästi. Seuraaja hämmentyy sekunnin murto-osan ajaksi. Tytön hymyä seuraa tarkasti suunnattu napakka heitto, joka sinkoaa terävän kiven suoraan miehen silmien väliin. Nenäluu murtuu rusahtaen ja seuraaja taittuu huutaen taaksepäin. Mies sekoaa askelissaan; junan äkillinen pauhu rikkoo lopullisesti hänen haparoivan tanssinsa. Paineaalto paiskaa Ellin vasten verkkoaitaa.
Hän nojaa verkkoon helpottuneena, vaikka ohittavan junan paine pieksee hänen pientä vartaloaan ja salpaa hengen, kasvoille lentää lämpimiä roiskeita. Junan mentyä ohi Elli kääntyy pois radalta ja sujahtaa aitaan leikatusta aukosta. Häntä odottaa kolme maastopukuista tarkka-ampujaa. Joukon johtaja riisuu mustan nahkahansikkaansa ja ojentaa Ellille oikean kätensä. ”Onnittelen. Kohde on eliminoitu. Tehtävä suoritettu.”
Ellin punaisten housujen lahkeet olivat mustuneet. Ruskea froteehuppari oli revennyt selästä, kun hän oli huohottaen ja väsymyksestä täristen heittäytynyt ratapenkereen hiekalle ja ryöminyt kiireessä aidan ali. Elli makaa hetken tervantuoksuisella soralla ja antaa hengitykseksensä tasaantua, kuuntelee. Kisko sirisee hiljaa, askelia ei kuulu enää. Hän koukistaa pienet likaiset sormensa sopivasti kämmenen alle sattuneen teräväreunaisen kiven ympärille.
Seuraaja ei ole luovuttanut:hän tietää, että Ellin on ollut pakko edetä soisen niityn jälkeen joko radan suuntaisesti kohti etelää tai yrittää ylittää rata. Nyt hän odottaa, että Elli paljastaa itsensä. Jos Elli jää makaamaan ja odottamaan, seuraaja löytää hänet joka tapauksessa ennen pitkää. Elokuun lopun aurinko kurittaa kulottunutta kasvillisuutta vielä pari tuntia, sitten ilman lämmin väreily alkaisi vaihtua hiipiväksi hämäräksi, joka vähitellen kietoisi raajat jäiseen pakkopaitaan.
Elli ryömii selkä matalana kyynärvarsien varassa lähemmäs kiskoja. Tarralenkkarin joustava pohja potkaisee oietessaan liikkeelle kiven. Se kopsahtelee muutaman kerran kohti verkkoaitaa, mutta pysähtyy onneksi ennen kuin paljastaa seuraajalle aukon, josta Elli oli ryöminyt ali. Elli pysähtyy ja hengittää äänettömästi poski vasten terävää soraa, koettaa kädellä kuumaa kiskoa. Värinä on voimistunut. Alempaa kuuluu rapsahdus.
Elli ponnistaa ylös ja syöksyy kuparisten kiskojen yli, välissä ratapuut vaanimassa eksyvää askelta, vielä toiset hypyt vastakkaisen suunnan raiteen toiselle puolelle. Pensaat rapisevat ja verkkoaita rämisee, kun seuraaja reuhtaisee itsensä sen yli . Mies jatkaa pudottauduttuaan juoksua Ellin perään.
Elli on pysähtynyt radan toiselle puolelle aidan vierelle, katsoo äkkiä miestä suoraan kuin miellyttävää yllätysvierasta ja hymyilee leveästi. Seuraaja hämmentyy sekunnin murto-osan ajaksi. Tytön hymyä seuraa tarkasti suunnattu napakka heitto, joka sinkoaa terävän kiven suoraan miehen silmien väliin. Nenäluu murtuu rusahtaen ja seuraaja taittuu huutaen taaksepäin. Mies sekoaa askelissaan; junan äkillinen pauhu rikkoo lopullisesti hänen haparoivan tanssinsa. Paineaalto paiskaa Ellin vasten verkkoaitaa.
Hän nojaa verkkoon helpottuneena, vaikka ohittavan junan paine pieksee hänen pientä vartaloaan ja salpaa hengen, kasvoille lentää lämpimiä roiskeita. Junan mentyä ohi Elli kääntyy pois radalta ja sujahtaa aitaan leikatusta aukosta. Häntä odottaa kolme maastopukuista tarkka-ampujaa. Joukon johtaja riisuu mustan nahkahansikkaansa ja ojentaa Ellille oikean kätensä. ”Onnittelen. Kohde on eliminoitu. Tehtävä suoritettu.”
Monday 2 March 2015
Viettelysten virheet
aihe: draama
modifioitu Viettelysten vaunut-elokuva
Blanche
värisee onnesta. Viimeinkin hänellä on vierellään joku, joka lausuu silmillään
kauniita sanoja. Mitch elvyttää rakkaudellaan Blanchen yksinäiset solut kuin
pitkään odotettu sadekausi aavikon. Halkeillut hiekka sulaa hedelmälliseksi
mullaksi ja alkaa versoa puita, jotka kantavat eksoottisia makeita hedelmiä.
Mitch
saattaa Blanchen kotiovelle romanttisen elokuvaillan päätteeksi. Elokuva oli
Blanchen mielestä ahdistava draama, jonka onnettomaan sankarittareen hän samaistui
liiankin hyvin, mutta Mitchin vaelteleva lämmin käsi sai hänen ajatuksensa
toisaalle. Kenties hän voisi piankin odottaa Mitchin kosintaa.
Kotiportilla
Blanche ja Mitch vaihtavat viimeisen tunteikkaan suudelman. Heidän
irrottautuessa toisistaan ulko-ovi aukenee ja Blanchen siskon mies Stanley
astuu ulos. Hän tuijottaa Blanchea omahyväisesti hymyillen ja siirtää sitten
katseensa Mitchiin.
– Et
taida aavistaakaan, millainen lutka tämä Blanche on?
-Kuinka
niin, miten kehtaatte nimitellä tulevaa morsiantani noin? Mitch puolustaa
Blanchen kunniaa. –Hahhahhaa, kylläpä
hän on saanut teidät pauloihinsa. Tämä lääkepöllyissä kulkeva haaveilija
vietteli viimeksi alaikäisen juoksupojan. Eikä hän nyt suinkaan ollut Blanchen ainoa
tai ensimmäinen poikaystävä.
-Mitä
ihmettä? Blanche, onko tämä totta?
Blanche
on puhjennut hysteeriseen itkuun. –Voi , Mitch, ei se ole niin paha kuin miltä
kuulostaa... Minä vain... Se oli..
Blanche
ei pysty jatkamaan, vaan säntää sisään kädet uhmakkaasti rinnalla seisovan
Stanleyn ohi. Hän tietää, että peli on menetetty, Stanley onnistuu kyllä
puhumaan Mitchin jättämään hänet, kuten kaikki edellisetkin poikaystävät.
***
Blanche
on taas kuin Tuhkimo kotiarestissa. Stanley ei jätä häntä rauhaan, vaan
ilmestyy kaikkialle uhkailemaan ja ahdistelemaan. Blanche ei edes uskalla
kertoa koko totuutta sisarelleen Stellalle: Stella tietää kyllä, että Blanche
ja Stanley eivät pidä toisistaan. Olisi liian kipeää kertoa Stellalle, kuinka
huonosti Stanley Blanchea kohteleekaan. Blanche muuttaisi omilleen heti, jos
hänellä vain olisi taloudellinen mahdollisuus. Hänen pieni konttoristin
palkkansa ei kuitenkaan mitenkään riittäisi oman asunnon hankkimiseen. Ja
toisaalta viimeisillään raskaana oleva Stella toivoo Blanchen asuvan hänen ja
Stanleyn alivuokralaisena ja olevan hänelle tukena ja seurana.
Blanche
haahuilee huoneessaan valkoisessa kokopitkässä yöpaidassa hiukset sekaisin ja
katse harhaillen. Huone on yhtä sekainen kuin hänen mielensä: lipaston laatikot
retkottavat auki ja alusvaatteita lojuu sängynpäädyllä ja lattialla. Blanche
tiputtaa lasiin hiukan tavallistakin suuremman annoksen oopiumia ja käy
vuoteeseensa. Hän vaipuu pitkien ripsien verhoamia uneliaita silmiään
räpytellen tajuttomuuden tilaan.
Blanche
herää unestaan kosketukseen ja tajuaa Stanleyn riisuvan ja koskettelevan häntä
kovakouraisesti. Jostain syystä Blanche ei tällä kertaa pelästy, vaan hän ymmärtää
nyt kaiken aikaisemmin tapahtuneen olleen väärinkäsitystä ja silkkaa erhettä.
Hän antautuu intohimoiseen leikkiin, jossa Stanley sitoo Blanchea eri
asentoihin kuin origamikukkaa ja paukuttaa Blanchen persikkaista takamusta strutsinsulkaisella
pölyhuiskalla.
Puhelin
pirisee vaativasti. Blanche herää houreestaan kietoutuneena yksin hikisiin
lakanoihinsa ja ryntää yhä sydän jyskyttäen puhelimeen. Sairaalasta soitetaan,
että Stella-siskon synnytys on alkanut vaikeasti ja että Stella toivoo Blanchea
paikalle.
Sairaalassa
synnytystuskien kourissa kärsivä Stella paljastaa vuoteen ääreen ehtineelle Blanchelle,
että tuleva lapsi ei ole Stanleyn, vaan Blanchen entisen poikaystävän Mitchin.
Blanchen sydän sykähtää; ei siksi, että hän olisi katkera Stellalle
poikaystävänsä varastamisesta, vaan siksi, että hän ensimmäistä kertaa oivaltaa
todella rakastavansa Stanleytä. Jos Stella on pettänyt Stanleytä, Stanley
haluaa varmasti eron.
Blanche
ryntää kotiin paljastamaan Stanleylle tietonsa tulevan lapsen oikeasta isästä
ja toivoo paljastuksen herättävän Stanleyssä kiitollisuuden ja rakkauden Blanchea
kohtaan. Mutta öykkäri-Stanley raivostuu, tarttuu Blanchea olkapäistä ja sysää
naisen seinään rynnätessään kohti sairaalaa. Blanche vajoaa lattiaan veri noruten
takaraivostaan.
Sairaalassa
Stanley hyökkää synnytyssaliin ja tuuppaa väkivaltaisesti kätilöt tieltään. Hän
tarttuu hätäisen Stellan kurkkuun kesken ponnistushengitystä, puristaa
raivoissaan ja kiroaa petturivaimonsa ala-arvoisin termein alimpaan helvettiin.
Sillä
välin verta valuva Blanche hoippuu sairaalaan Stanleyn perässä. Hän ehtii
huoneeseen näkemään, kuinka Stella päästää viimeisen parkaisunsa yhtä aikaa
syntyvän lapsen ensimmäisen parkaisun kanssa. Stanley on tappanut Stellan.
Blancen rakkauden houre väistyy ja alkukantainen raivo herää. Hän tarttuu
lähimpään kirurgin instrumenttiin ja hyökkää Stanleyn kimppuun. Sairaalan
henkilökunta ja riuskat vartijat ehtivät väliin ja erottavat Blanchen ja
Stanleyn toisistaan.
***
Blanche
leikkii onnellisena kauniissa puistossa pienen lapsen kanssa.Iloisena kikattava
tyttö muistuttaa kovasti edesmennyttä Stella-siskoa. Heidän elämäänsä ei
varjosta mikään, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Käsikädessä he
palaavat isoon kartanoon, jonka kuistilla hoitajat tarjoilevat teetä
lepotuoleilla istuskeleville sairaille. Horisontissa avautuu helkeäsalpaavan
kaunis alppimaisema.
***
Stanley
istuu vankisellissä laihtuneena ja likaisena. Ennen lopputekstejä kerrotaan,
että hänet tuomittiin murhasta elinkautiseen.
Subscribe to:
Posts (Atom)