Runotorstai -416., sanainspiraatio: Paluu

Paluu ihmemaahan

Missä hurja puro, jonka pyörteestä isä pelasti sorsanpoikaset?
Ojassa makaa mutainen muovipussi

Valtavaa niittyä kesti juosta piiloon villien marjapensaiden taa
nyt ovat kulmat kutistuneet
     kolmeen parkkiruutuun.

Runotorstai -417., sanainspiraatio: Erehdys

Dead end

"Suunta on varmasti
oikeasta oikeaan, seuraavasta vasempaan."

Vieraat maisemat matavat
vääriä kujia, epäilys päättyy
kiellettyyn ajosuuntaan:

salaiseen puutarhaan, jossa
kummitukset keinuvat
helmat hulmuten
kukkaseppeleet ohimoillaan.

Kalamies

Olen maannut valveilla koko yön ja kuunnellut kosteutta: honkien huohotusta surun tiivistyessä syiden lomassa. Paljaat varpaani ohuen lakanan alla hapuilevat  laineiden liikettä. Ikkunalasin huuru pisaroituu hitaasti ja kuvittelen samat laiskat tipat etenemässä kipeällä ihollani. Noustessani näkisin tumman veden usvan takaa, viivyttelen kuitenkin vielä ja leikin nukkuvaa.

–Isä, ootko hereillä? Alakerrasta kantautuu kuuman pannun katku, vaikka poika yrittää tuulettaa. –Täällä olis paistettua kalaa. Murot on loppu. Ja leipä. Mä meen nyt, moikka, poika katsoo huolestuneiden kulmiensa alta. Äitinsä silmillä. En voi katsoa. Olla.

Saunasta on jäljellä mustunut pääty. Nurkalla silitän kauan kosteita saniaisia, jotka kipuavat kivellä ja tiputtelevat kirkkaita pisaroita sammaleeseen. Helmet viipyilevät vihreässä hetken ja luovuttavat sitten. Hajotan hiiltynyttä nahkaa kitalakeani vasten ja nielen viimeiset kutittelevat ruodot. Rasvaiset sormeni pyyhin reisiini kävellessäni rantaan. Hopeiset kyljet välähtävät karkuun, kun laituri puskee järvelle katoavat renkaat. Aamun kosteus on väistymässä, mutta odotan, että kylmä ehtii iholle ja maailma seisahtuu.

Rikon järven pinnan ja vajoan vastustelevaan mattoon painavana. Pääni täyttää hyväilevä humina: en kuule enää lintujen huutoa enkä erota raajojeni ponnistelua sameassa vedessä. Samettinen musta tiivistyy syvällä viiltävän viileänä. Kierähdän ja nautin painottomuuden tunteesta, kauhon kylmää virtausta. Pohjan muta sulaa sormieni välistä, kun jatkan matkaa. Parvet kaikkoavat edelläni. Tunnen niiden liikkeet ja ohjaan ne ansaan. Kuvittelen kidukset ja voimakkaan pyrstön ja kiidän pohjaa hipoen kunnes rintaa puristava vanne pakottaa pintaan. Hengitän pärskähtäen. Vesilintu säikähtää ääntäni ja ponkaisee vaakkuen ja siivet vettä paukuttaen lentoon. Seuraan huohottaen, kun lintu katoaa saaren taa.

Verkot olisi helpompi kokea pojan huovatessa, mutta nostelen saalista tottuneesti veneeseen. Pyrstöt panevat vastaan naputtaen aikansa kaarevia lautoja ja rauhoittuvat sitten. Pihalla vaakaan kalat lajeittain styroksilaatikoihin. Nostan saappaat viereen kuistille ja livahdan portaikkoon, kun Yrjänän vanhan Hiacen vonkuna kantautuu tieltä.

Jään katsomaan kehystetyn valokuvan pinnasta heijastuvaa muotopuolta. Sipaisen karvatonta kulmaani muljottavan silmän yllä ja yritän muistella, miten imitoin Elvistä. Poskeni valuvat lasin pinnassa ja alla Elisa nauraa olkapäät lysyssä.

 – Halojaa, viis kiloo per taas, eikö? Yrjänä on kuistilla. – Juu, laita saappaaseen, oon nyt kiinni, saan pulautettua. Äänelläni on mutaa kiduksissa. – Selvä, tossa on kanssa vähän lämpimäisiä vaimolta, pärjäilkäähän.

Kolistelen tuoleja yläkerrassa ja palaan pihalle vasta, kun auton ääni on kaikonnut. Yritän haistella viileää tuulta, joka enteilisi taas sadetta illaksi. Nostan saappaat tuvan puolelle ja palaan hakemaan kuistille jätettyä lämmintä foliokääröä. Sen lämpö tuo mieleen kadotetun läheisyyden, ensimmäiset hetket ja tutuksi tulleet sievät linjat kömpelön käteni alla. 

Silloin luulin olevani terassilla yksin, kun Elisan kuumankostea käsi hakeutui käteeni vaivihkaa. Musiikki vaimeni merkityksettömäksi.

– Miksi noin vakavana?

– Luulin, ettet koskaan tule, hymyilin takaisin.

– Tässä minä olen ollut koko ajan.

Elisa veti käteni vyötäisilleen ja nojasi minuun. Onneni venytti ääriviivojani äärimmilleen ja luulin, ettei mikään voisi sattua niin paljon. 

Istun yhä keittiössä jo kauan sitten viilennyt paketti polvilla, kun poika tulee koulusta. – Ai hei. Miten meni päivä?

 – Ihan hyvin.  Ai Yrjänäkö toi?  – Ei taida olla enää lämpimiä. Pullaa.

Folion lämpö on sulattanut sylini ja polttanut mieleeni reiän. Poika touhuaa tulen uuniin. Säpsähdän paineen humahdusta ja kuivia suomuja ropisee lattialle, kun käsi nykähtää lahjetta vasten. Kuumuus kuivattaa arat silmäni, mutta en voi kääntää katsetta pesässä leijailevista kipinöistä. Liekit ahnehtivat paperin mustaksi käppyräksi ja alkavat syödä puuta. Se käy nopeasti. Puu paukahtaa ja vinkaisee.

Huomaan pojan likaisen niskan. Yksi kipuna lennähtää lattian kylmälle pellille ja tukahtuu. – Pitäisi kai tota saunamökkiä alkaa laittaa. Pitää varmaan perustuksia myöten uusiks. Sanotko huomenna kylällä Ressulle, että tulee kattomaan vähän lautaa. Että sanoin.

Mistä sateenkaari on saanut alkunsa? - syntykertomus 10 minuutissa

Ivan Iljanovits maalasi taloa. Omskin ja Irkutskin välisellä laakealla arolla talot tapasivat olla sen värisiä, kuin rakennustarpeet sattuivat olemaan: Vanerin viheriäisiä, kitupihlajan karvaanharmaita. Rupisen ruskeissa taloissa asui isejä, äitejä ja keskimäärin 2,3 valkeakasvoista lasta.

Mutta Ivan Iljanovits maalasi taloa kumppaninsa Sergein kanssa. Yhdessä Ivan ja Sergei olivat kasvattaneet keltamyrttiä, siniangervoa, puna-aurikkia ja muita yrttejä ja värjänneet niillä kymmenen eri väristä maaliämpärillistä.

Ivan oli ehtinyt maalaamaan taloon sinisen raidan ja Sergei sen alle violetin raidan, kun paikalle osui kylän mahtipontinen pormestari. "MITÄ täällä tapahtuu!!??!!", hän huusi. "Ei sovi tuollaisilla väreillä maalata!!". Pormestari oli niin raivoissaan, että potkaisi kaikki Ivanin ja Sergein maaliämpärit voimalla taivaalle.

Maalit lensivät komeassa kaaressa taivaan halki. Ja niin tänäkin päivänä, aina kun taivas on itkenyt ja murehtinut Ivanin ja Sergin tavallisen harmaata taloa, taivaalla näkyy kaarena lentäneet värikkäät maalit.

Pyhäsalmen jytät

Sellaista sutinaa ei oltukaan aikoihin nähty kuin Pyhäsalmen seuroilla kesäkuun ensimmäisenä perjantaina. Niin nuoreen kuin vanhaan oli pannut toivoa itämään jo muutamaa viikkoa aiemmin levinneet julisteet, joissa oman kylän pojan Pallen kuva oli komeillut, ja orkesterin nimi:  Kierot kierrokset.

Alkuillasta jo kävi ruuhkaksi naisten saunavuorolla tila peilin edessä ja Maritan vihreä luomiväri kiersi Kirstin Mum-dödön perässä läpi naisväen hipiät. Iloinen odotus tiivistyi keltaisessa kuplavolkkarissa hiuslakan tuoksuun. Äänijänteitä säästelemättä päästetyn kuorolaulun sulosävelet kantautuivat parkkipaikalle ennen kuin volkkari näkyi mutkasta.

Miesväki saapui seurantalolle yhtä lailla jännittyneenä, mutta rennon rehvakkaana kala- ja naisjuttuja vertaillen ja puukonperien kaiverruksia ihaillen. Alkukesän maa pöllyten kierrettiiin keimaillen vastakkaista sukupuolta, ujot moit kehtasi joku kiekaista ja uroot nyökkäillä. Kohtahan siinä päästiin lähempää tuttavuutta tekemään, kun ensin oli naisväki omalla puolellaan puunattuina siemaillut siidereitään ja kikatellen vilkuillut miesten seinälle, jossa jalanpainoa vaihtaen uroot pörhistelivät hienoimmissa liiveissään. 

Orkesteri  humppautti yleisön pian lämpimäksi kuin tuoreet kalakukkoset. Jo vispasi jalka ja lensi silmä ujommillakin siihen malliin, että hormonit huurustuivat kattoon ja sekapäiset hirvaat kolistelivat sarviaan nurkilla. Metsän puoleen liukahtikin vuorollaan jokunen pari tanssin lomasta vilvoittelemaan ja nykimään hiestä märkiä juhlahousujaan parempaan asentoon.

Pieni hattupuoti

Lehmänkello kilahtaa, hoikka vaatimattomasti  harmaaseen pukeutunut nainen astuu sisään puotiin. Hän räpyttelee hetken silmiään totutellessaan pienen myymälän hämärään ja pölyiseen valoon. Sirkka on jo ehtinyt päättää, mitä hänelle myy, kun nainen vasta alkaa hahmottaa kaupan suunnattoman lattiasta kattoon ulottuvan, lattiat ja seinät peittävän valikoiman laajuutta. 

Hattupinot toistavat kaikkia sateenkaaren värejä sekä harmaan ja ruskean eri sävyjä. Sirkka sanoisi, että myös kaikkien sateenkaaren värien eri sävyjä, ja hän tietää täsmälleen, mitä asiakas tarvitsee. Sirkalla nimittäin on kyky aavistaa kaikkien salaisimmatkin mielenliikkeet ja hän osaa tarttua niihin. Tällä seinäkukkasella on varmasti rahaa, mutta pukeutumisestaan päätellen hän ei osaa käyttää sitä oikeisiin asioihin.

-Hei, olet varmaankin hakemassa arkihattua? Vai useampaa? Sirkka hymyilee leveästi ja ojentaa jo kohti kahta hattua: puna-mustaruudullista suurikupuista lätsää, sekä Sirkan omaa suosikkimallia, metsänvihreää suurilieristä hattua, jossa on rönsyilevä kukkakoriste.

-Hei, niin, poikkesin vain ohimennen. Ajattelin jotakin pientä hattua.. tämän takin kanssa..

Sirkka näkee, että  liikkeen ovea lähestyy viime viikolta tuttu asiakaskolmikko. Onneksi hän on hionut myyntitaktiikkansa huippuunsa.

-Ei, kuule asia on niin, että sinun kaltaisten ihmisten ei kannata ajatella. Vai mitä? Olet varmasti sen ennenkin kuullut. Se ei vain sovi kaikille. Mutta tämä hattu sopii. 

Sirkka iskee vihreän hatun asiakkaan päähän, ja kiepauttaa hänet peilin ääreen.

-Kyllä! Katso nyt, kuinka silmäsi loistavat! Et ole koskaan nähnyt mitään näin kaunista! Suuri lieri tasapainottaa sinun ulottuvuuksiasi, tiedäthän, kun on vähän tuollainen. Ja notkoselkä!

Liikkeen ovi avautuu ja sisään astuu iloinen seurue.

-Hei taas!! Tervetuloa! Ihan pieni hetki, pakkaan tämän kassiin, Sirkka hihkaisee, tempaisee vihreän hatun harmaatakkisen naisen päästä ja ennenkuin asiakas ehtii tajuta mitään, ojentaa hänelle valkoisessa paperikassissa hattua ja toisella kädellä maksupäätelaitetta. 

-Visallako tulee? Kolmesataaviisikymmentäyhdeksän. Noniin, kortti siihen ja pin-koodi. Sirkka hymyilee harmaatakkiselle ja nyökkäilee ja vilkuttaa silmää mukamas iloisena liikkeen tukkivalle kolmen naisen joukolle, joka kamalaa kaakatusta pitäen jo likaisilla sormillaan räplää hatunlierejä mihin vain ylettyvät ja ulottuvat.

-Sinä taidat olla vähän hidas. Sellaista se on, minä tiedän. Sirkka hymyilee edelleen kaikilla hampaillaan ja tuuppaa maksupäätettä käsilaukkuaan shokissa kaivavaa asiakasta kohti.  Eikä nainen sano vastaan, vaan kaivaa maksukorttinsa ja hymyilee nöyränä.

-Noniin, kiitos ja tervetuloa uudelleen! Tämä on varattu sinulle ensi keskiviikkoon, tulet sitten hakemaan! Sirkka kiekaisee ja osoittaa punamustaruudullista lätsää ja säntää sitten idioottikolmikon kimppuun.  Tästä on tulossa hyvä päivä.