Pieni hattupuoti

Lehmänkello kilahtaa, hoikka vaatimattomasti  harmaaseen pukeutunut nainen astuu sisään puotiin. Hän räpyttelee hetken silmiään totutellessaan pienen myymälän hämärään ja pölyiseen valoon. Sirkka on jo ehtinyt päättää, mitä hänelle myy, kun nainen vasta alkaa hahmottaa kaupan suunnattoman lattiasta kattoon ulottuvan, lattiat ja seinät peittävän valikoiman laajuutta. 

Hattupinot toistavat kaikkia sateenkaaren värejä sekä harmaan ja ruskean eri sävyjä. Sirkka sanoisi, että myös kaikkien sateenkaaren värien eri sävyjä, ja hän tietää täsmälleen, mitä asiakas tarvitsee. Sirkalla nimittäin on kyky aavistaa kaikkien salaisimmatkin mielenliikkeet ja hän osaa tarttua niihin. Tällä seinäkukkasella on varmasti rahaa, mutta pukeutumisestaan päätellen hän ei osaa käyttää sitä oikeisiin asioihin.

-Hei, olet varmaankin hakemassa arkihattua? Vai useampaa? Sirkka hymyilee leveästi ja ojentaa jo kohti kahta hattua: puna-mustaruudullista suurikupuista lätsää, sekä Sirkan omaa suosikkimallia, metsänvihreää suurilieristä hattua, jossa on rönsyilevä kukkakoriste.

-Hei, niin, poikkesin vain ohimennen. Ajattelin jotakin pientä hattua.. tämän takin kanssa..

Sirkka näkee, että  liikkeen ovea lähestyy viime viikolta tuttu asiakaskolmikko. Onneksi hän on hionut myyntitaktiikkansa huippuunsa.

-Ei, kuule asia on niin, että sinun kaltaisten ihmisten ei kannata ajatella. Vai mitä? Olet varmasti sen ennenkin kuullut. Se ei vain sovi kaikille. Mutta tämä hattu sopii. 

Sirkka iskee vihreän hatun asiakkaan päähän, ja kiepauttaa hänet peilin ääreen.

-Kyllä! Katso nyt, kuinka silmäsi loistavat! Et ole koskaan nähnyt mitään näin kaunista! Suuri lieri tasapainottaa sinun ulottuvuuksiasi, tiedäthän, kun on vähän tuollainen. Ja notkoselkä!

Liikkeen ovi avautuu ja sisään astuu iloinen seurue.

-Hei taas!! Tervetuloa! Ihan pieni hetki, pakkaan tämän kassiin, Sirkka hihkaisee, tempaisee vihreän hatun harmaatakkisen naisen päästä ja ennenkuin asiakas ehtii tajuta mitään, ojentaa hänelle valkoisessa paperikassissa hattua ja toisella kädellä maksupäätelaitetta. 

-Visallako tulee? Kolmesataaviisikymmentäyhdeksän. Noniin, kortti siihen ja pin-koodi. Sirkka hymyilee harmaatakkiselle ja nyökkäilee ja vilkuttaa silmää mukamas iloisena liikkeen tukkivalle kolmen naisen joukolle, joka kamalaa kaakatusta pitäen jo likaisilla sormillaan räplää hatunlierejä mihin vain ylettyvät ja ulottuvat.

-Sinä taidat olla vähän hidas. Sellaista se on, minä tiedän. Sirkka hymyilee edelleen kaikilla hampaillaan ja tuuppaa maksupäätettä käsilaukkuaan shokissa kaivavaa asiakasta kohti.  Eikä nainen sano vastaan, vaan kaivaa maksukorttinsa ja hymyilee nöyränä.

-Noniin, kiitos ja tervetuloa uudelleen! Tämä on varattu sinulle ensi keskiviikkoon, tulet sitten hakemaan! Sirkka kiekaisee ja osoittaa punamustaruudullista lätsää ja säntää sitten idioottikolmikon kimppuun.  Tästä on tulossa hyvä päivä.

Hullun kuninkaan rakennusprojektit syöksevät Baijerin perikatoon!

tehtävä: haastattelu. Haastattele jotakuta historian henkilöä (tai halutessasi abstraktia asiaa).

Vain Jawohl Timesissä!

Lukekaa hullu-Ludwigin päähänpistoista!

 

http://en.wikipedia.org/wiki/Ludwig_II_of_Bavaria

10.6.1878

Kuningas Ludwig II:n luo on vaikea saada audienssia, mutta Jawohl Timesin toimittaja onnistui pääsemään kuninkaan puheille:

Yllätyksekseni minua ei kutsuta sisälle linnaan. Sen sijaan minut ohjataan linnan pääovilta suurenmoisen laajan barokkipuutarhan läpi, rönsyilevillä patsailla reunustetun karppilammikon ohi ja lopulta puutarhan laidalla sisään matalaan kiviseen rakennukseen. Rakennus on vain sisäänkäynti maan alle vieville portaille, jotka jatkuvat jatkumistaan soihtujen valossa yhä syvemmälle pimeyteen. Matkan jatkuessa yhä alaspäin tunnistan heikosti kuuluvan musiikin: kyseessä taitaa olla Wagnerin Die Walkyren kolmannen näytöksen huippukohta. Lopulta käytävä laajenee ennennäkemättömän värikkäästi valaistuksi (myöhemmin saan kuulla, että se oli sähkövaloa!) suureksi luolaksi. Mahtipontiset sävelet  ja Brünnhilden aarian viimeiset korkeat C:t kaikuvat seinistä ja heijastuvat vedestä, jossa ui rauhallisina neljä joutsenta. 

Minua saattanut palvelija kumartaa ja häipyy takaisin käytävään. Etsin katsellaani hullua kuningasta. Juuri kun alan tulla levottomaksi, huomaan Ludwigin lipuvan haaveilevan näköisenä kohti rantaa simpukan muotoisessa veneessä. Musiikki vaimenee taustalla ja Ludwig luovii simpukan tottuneena laituriin ja hypähtää maihin.

Ludwig II on pukeutunut pitkään mustaan hännystakkiin ja vaaleisiin rentoihin vapaa-ajan housuihin sekä valkeaan paitaan. Kaulassaan hänellä on puoliksi auennut mustasta ohuesta nauhasta solmittu rusetti. Hänen hiuksensa sojottavat lennokkaasti ja niiavat askelten tahdissa niin Zurichiin kuin Wieniin.

Esittelen itseni ja kumarran syvään.  Ludwig ojentaa kätensä nopeasti ja silmäilee minua hermostuneena. Haistan ientulehduksen ja kiinnitän huomiota vahamaisen kelmeään ihoon, mutta en ole lääkäri, joten yritän olla keskittymättä Ludwigin ulkoiseen olemukseen. Minulla on häneltä tärkeää kysyttävää.

H: Teidän korkeutenne, kiitän mahdollisuudesta päästä puheillenne. Haluaisin teidän kertovan kansalle neljännen linnanne, Versaillesin kopion, rakennustöiden... hmmmh... etenenemisestä.

L: Kansalle? Kansa ei tiedä mitään. Kansa ei kykene ajatteluun. Eivät ymmärrä edes Wagneria.

H: Niin.. Kansa on kyllä kiinnostunut Wagnerin ja teidän.. suhteestanne.

L: Panettelua! Minä olen kihloissa serkkuni Sophien kanssa.

H: Se tiedetään, Teidän armonne, en tarkoittanut vihjailla mitään sopimatonta. Tai siis tiedetään, että kihlat peruuntuivat ja... Mutta ei siitä sen enempää. Olette tukenut herra Wagnerin uraa huomattavilla summilla ja rakennuttanut Baijeriin oopperatalon. Uskon kansan olevan siitä hyvin kiitollinen.

L: Hmph. Kansa ei ymmärrä kauneutta. Minä haluan toteuttaa täydellisyyttä ja Wagnerin musiikki on sitä, pukee sielun...  Ja tähdet, taivas.. (Ludwig viittoilee poissaolevan oloisena ja kävelee kohti luolan takaosaa)

H: Huhujen mukaan uudessa linnassanne on erilaisia planetaariohuoneita?

L: Yksi riittää, en ole niin suureellinen kuin kansa kuvittelee. Mutta tietenkin. Ja haluan katsella tähtikarttoja myös vuoteestani. Haluan nyt olla rauhassa, poistukaa.

H (hengästyneenä): Anteeksi, kiitos, Teidän Korkeutenne, saanko vielä kysyä.. Haluaisitteko kertoa Linderhofin linnan metsästysmailla olevasta Hünding Hüttesta?

L (pysähtyy ja kääntyy): Hünding Hütte? Niin, siitä tuli täydellinen. Aivan kuin Siegmundin ja Sieglinden kotitalo. Halusin sinne myös puun, jossa on kiinni miekka. Ja kukkaniityn.

H: Todellako? Suurenmoista! Herra Wagner mahtaa olla otettu. Tämäkin hmmm.. huvimaja taisi tulla melko kalliiksi? Huhut kertovat, että valtion kassa on.. pienentynyt ja että olette allekirjoittanut huomattavia velkakirjoja.

L: Raha! Täysin toissijaista! Te olette samanlainen tollo kuin kaikki muutkin. Poistukaa!

Kuningas on päättäväinen ja minun on poistuttava. Kompuroin takaisin maanpinnalle samaa käytävää, josta tulin. Ludwig näyttää häipyvän toiseen käytävään, joka arvattavasti vie linnan salaisiin huoneisiin. 

Hyvät lukijamme! Kuninkaamme on menettänyt lopullisesti järkensä! Mielipuoliset rakennusprojektit ovat velkaannuttaneet valtiomme vararikon partaalle. Neljä keskeneräistä yhä laajenevaa ja torneja kasvavaa linnaa ei kuninkaallemme riitä, hän tuhlaa rahaa myös tämän äsken nähdyn luolaston kaltaisiin päättömiin rakennelmiin. Ja, arvon lukijat, kuten saatoitte tästä todenperäisesti lainatusta haastattelusta päätellä, mikä kuohduttavinta: Ludwig II ei millään lailla kiellä eikä kadu asiaa. Mitä seuraavaksi?

 

kuva: http://en.wikipedia.org/wiki/Linderhof_Palace

 *******

Vuoden 1878 toimittajan kohtaaminen Baijerin kuninkaan Ludwig II:n kanssa on kuvittelemani, ja tarinassa saattaa olla ristiriitaisuuksia Wagnerin oopperoiden kulusta ja aarioista tai linnojen rakentamisajankohdissa. Vuoden 1878 tienoilla alettiin kuitenkin jo lähetä Ludwigin romahdusta, valtion kassan kolistellessa tyhjyyttään  ja  kansan huolestuessa.

Kuninkaan lisänimi oli ”Hullun” lisäksi muunmuassa ”Joutsenkuningas”. Myöhemmin on epäilty, että hän saattoi sairastaa skitsofreniaa. Hänellä oli Wagnerin oopperoiden maailmasta ja muista fantastisista ideoista ammentava pakkomielle rakentaa toinen toistaan mielikuvituksellisempia linnoja. 1886 ei varsinaisesti surtu Ludwigin epäselvissä olosuhteissa tapahtunutta hukkumiskuolemaa.

Paikkoja, kuten kohtaamispaikkana olevaa Venus Grottoa, Ludwigin viimeisimpiä ja suuruudenhulluimpia rakennusideoita, olen pyrkinyt kuvailemaan lähteiden kuvien ja kuvausten perusteella mahdollisimman todenmukaisesti.

Ludwigin homoseksuaaliset taipumukset olivat yleisessä tiedossa, mutta en usko suhdetta Richard Wagnerin kanssa välttämättä aikanaan spekuloitaneen. Vihjaus on omani.  Ludwig vilpittömästi ihaili Wagnerin musiikkia ja tuki nuorta säveltäjää. On epäilty, että Wagner ei kenties olisi ilman Ludwigin henkistä ja taloudellista tukea koskaan säveltänyt paria oopperaa enempää.

Ludwigin kuoltua hänen osin keskeneräiset linnansa avattiin heti yleiselle turistinähtävyyksinä, jotta valtion kassaa saatiin paikattua lipputuloilla. Tunnetuin linnoista on Disneyn linnalogolle muotonsa lainannut Neuschwanstein.

 

kuva: http://en.wikipedia.org/wiki/Neuschwanstein_Castle

Lähteet:

 http://en.wikipedia.org/wiki/Ludwig_II_of_Bavaria

https://www.google.fi/search?q=ludwig+2+castles&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=o67FVISQO4b1UJzRgegI&ved=0CAgQ_AUoAQ&biw=1600&bih=763

https://www.google.fi/search?q=linderhof+schloss&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=xK7FVLyGLsLpUv2NgrgH&ved=0CAgQ_AUoAQ&biw=1600&bih=763

2092

kirjoitustehtävä:

 aihe: joskus

 muoto: lyhyt novelli

Printteristä kolahtaa nippu työttömien tekemiä postikortteja. Vanha hyväksi koettu formaatti, vaikkakaan fyysisen postikortin edelleenlähettämiseksi ei vieläkään ole toimivaa tekniikkaa. Unna tunnistaa korttien joukosta omansa:  mustalla tussilla tehdyn piirroksen. Portaat kiertävät loputonta kehää kohti pohjatonta kuilua ja häipyvät äärettömään tummuuteen. Se oli taas yksi pakollinen Aktivointitoimenpide. Perässä tulostuu korteista 38 euron lasku, jo valmiiksi ensimmäinen perintätoimiston kirje asiaan liittyen sekä Heikomman Aineksen Vapautuslomake numero VAP-13,78. Unna huokaa ja painaa kätensä kasvoilleen, hieroo paljaaksi ajeltua päätään ja priorisoi mielessään päiväohjelman uusiksi. Huolia on riittävästi muutenkin ja nyt pitää selvitä vielä tästä: yksi lomake lisää. Ellei sitten pystyisi maksamaan korteista. 

Hän ja Kasper eivät olleet onnistuneet pääsemään edes kakkosluokkaan, vaikka olivat onnistuneet rajujen ja kalliiden hedelmöityshoitojen tuloksena saamaan sentään kaksoset. Lapset eivät olleet kympin tyttöjä, koska heillä oli todettu runsas sikermä geneettisiä mutaatioita. Kehityshäiriöt luokittavat kolmostasolle heti syntymästä. Kaikki tietävät, että tällaiset ongelmat ovat tässä vaiheessa yleisiä ja väistämättömiä vuosisadan puolivälissä tehdyn Puhtaan Pakkoavioliittolain myötä. Rajat suljettiin jo aikaisemmin.

Kasperilla on Aktivointipäivä läheisen tuotantolaitoksen jätteenkäsittelyosastolla ja hän on joutunut lähtemään kävellen matkaan jo aamuyön tunteina. Ennen kolmosluokan kansalaiset saivat matkustaa monorailin viimeisessä vaunussa. Nykyään se on kielletty, joten jalkaisin kulkeminen on ainoa vaihtoehto. Ja Unnan pitää siis selvitä tänään yksin. Hän pyörähtää heidän pienen huoneensa nurkkaan ja herättää Tiun ja Piun, lataa koneelta 3D-soseen heidän nenäletkuihinsa ja nostaa lapset märehtimään tuplarattaisiin. Ohuiden seinien läpi naapuristosta kantautuu eläimellistä ulinaa ja raivokasta paukutusta.  Virtuaalinen postinkantaja on ehtinyt kierroksensa.

Onneksi Heikomman Aineksen Holhousvirasto on vain tunnin kävelymatkan päässä. Unna raahaa rattaita jatkuvia portaikkoja tasolta toiselle, kulman taakse, vielä kolme kerrosta ylös tuulen pelmuuttaessa vaunupeitettä korkeuksissa.  Hän vilkaisee metallipalkkien välistä alas ja toivoo, ettei pudota mitään. Painava lomakekansio eli kaikki, mikä on tärkeää, on kuitenkin tallessa selkärepussa. Ykkösluokan kansalainen tulee liitolaudalla vastaan tahrattomissa kokovalkoisissaan ja moitteettomaksi kammattu lapsikatras liukuen pituusjärjestyksessä hänen perässään. Unna tuntee nahoissaan seitsemän paria halveksuvia katseita.  He eivät ole tulossa HAH:sta, vaan tietenkin YKK:lta eli YkkösKansalaisten Koululta, jossa annetaan elämän eväät ja kasvetaan hyvä veli-kerhoissa verkostoihin.

Tiusta ja Piusta ei ole ikinä siihen kouluun. Koko perheen tilannetta parantaisi ja tasoa nostaisi enää ainoastaan terveet lapset, jotka olisivat hyväksyttävää yhteiskunnan rakennusainetta. Unnan ja Kasperin Aktivointi on jo vaiheessa, josta ei ikinä ole paluuta palkalliseen työelämään. Raha ja valuutta on heille jo vieras käsite. Kolmostasolla pelataan lomakkeilla ja kupongeilla, ja rahan käyttämiseksi vaadittava mikrosiru on tältä perheeltä evätty. Ykköskansalaisen rahojen ryöstäminenkään ei siis olisi vaihtoehto.

Unna tilaa hissin Heikomman Aineksen Holhousvirastolla. Tutkiva kamera skannaa viivakooditatuoinnin hänen otsastaan ja avaa rautaportin haisevaan komeroon. Hissi ampaisee kohti maanpintaa ja siitä alaspäin, Unnan laihat posket ja ohuet hameenhelmat seuraavat perässä ja kaksostenrattaat ovat  tempautua kattoon yhä vain kiihtyvässä vauhdissa. Unna painii painovoimaa vastaan ja puolittain makaa vaunujen päällä estääkseen vauvoja lentämästä peiton alta. Lopulta lepatus päättyy ja hissi kirskahtaa perille. 

Loputtomalla käytävällä harhailee hämärässä epämääräisen muotoisia linkkaavia hahmoja ja seinistä kaikuu valittava sihinä ja kopse. Käytävä sikiää lisää ovia sitä mukaa, kun Unna etenee. Hän on ollut täällä ennenkin ja tietää, minne on menossa. Käytävä madaltuu ja kapenee ja ovet käyvät yhä painavimmiksi. Lastenrattaat on jätettävä, ne eivät mahdu enää oviaukoista.  Unna nostaa kaksoset kainaloihinsa ja jatkaa kyyryssä matkaa. Reppu rapisee rosoiseen kattoon.

Äkkiä Unnan kiirehtivät jalat törmäävät johonkin pehmeään, joka alkaa kirkua ja sätkiä. Unna hyppää säikähdyksestä, lyö otsansa matalaan kattoon ja huutaa itsekin niin kivusta kuin kauhusta ja yrittää asettaa jalkansa jonnekin. Jalansijaa ei löydy, ainoastaan jatkuvaa raajojen sekamelskaa ja Unna menettää tasapainonsa. Vaistomaisesti hän ojentaa kätensä kaatuessaan ja vauvat irtoavat hänen otteestaan ja häviävät eläväksi muuttuneeseen lattiaan. Unna karjuu kyyneleet silmissään kuin naarasleijona, haparoi ja konttaa ympäri sätkivää ja valittavaa ruumiskasaa, joka on läjä voipuneita vuoroaan odottavia holhousviraston asiakkaita.

Hämärään läjähtävät valot, skannerit aktivoituvat, ja kameran valo räpsähtelee kunnes tavoittaa Unnan viivakoodin. Hän ei hämärään tottuneilla silmillään näe mitään, kuulee vain oven kolauksen ja tuntee, kuinka häneen tartutaan vahvoilla kourilla molemmilta puolilta ja kiidätetään käytävää eteenpäin, ovista, toisista, kolmansista, isoon valkoiseen hissiin ja siitä päätellen, että hän tuntee painuvansa lattiasta läpi, hissin suunta on ylöspäin. Hänen silmänsä alkavat tottua valoon.

Unna ei ehdi miettiä lapsiaan, kun häntä pitelevät kakkostason kuhnurit jatkavat hänen juoksuttamistaan ulos hissistä ja sisään loistokkaista kullalla koristelluista pariovista. 

-Eksyittekö? Mutta hyvä, että olette nyt täällä.

Puhuja on maireasti hymyilevä kookas ykköskansalainen, joka kävelee arvokkaasti vastaan valkoisessa puvussa ja kullanvärisen kravatin pää rintataskussaan. Unna on paniikissa eikä ymmärrä enää yhtään mitään. Veri valuu hänen otsastaan pitkin nenää ja tipauttaa suolaisen maun hänen ylähuulelleen.

-Kadotin lapseni! Päästäkää!

-Eikä mitä, onko Teidän Merkityksellisyytenne lyönyt päänsä? Annahan kun autan, mairea jatkaa ja sipaisee kultakirjaillulla nenäliinalla verivanan Unnan kasvoilta. –Lapsenne ovat koulussa ja palaavat hoitajan kanssa. Oletteko valmis ottamaan vastaan uuden virka-asuntonne?

Unna ei uskalla sanoa enää mitään, vaan nyökkää ja odottaa, mitä on tulossa. Hänet saatellaan ulkona odottavaan liitolimusiiniin,  joka kaupungin sokkeloissa kierreltyään pysähtyy pehmeästi lasiseinäisen pilvenpiirtäjän kahdennenkymmenennen kerroksen sisäänkäynnin kohdalle. Kuljettaja nousee avaamaan oven ja kumartaa pää polvissa, kunnes Unna saa kammettua itsensä ulos liiturin upottavalta takapenkiltä ja hoippuu kohti hänelle osoitettua ovea. Ovella seisoo syvässä kumarruksessa toinen kuhnuri pidellen eteen ojennetuilla käsillään samettityynyä, jolla lepää kultainen avain. –Teidän Merkityksellisyytenne, olkaa niin hyvä.

Unna sovittaa avaimen lukkoon tärisevin käsin ja astuu valtavaan peileillä vuorattuun eteishalliin.  Vastassa kumartaa loputon rivi palveluskuntaa. Hovimestari astuu askeleen edemmäksi ja viittilöi kunnioittavasti nenä kiinni housun prässäyksissä: - Olemme ikuisessa palveluksessanne, Teidän Merkityksellisyytenne, ja toteutamme kaikki toiveenne. Haluatte varmasti ensin tutustua kylpyläosastomme palveluihin? Unna nyökkää ja tajuaa sitten, ettei kukaan näe hänen nyökkäystään kumarruksiltaan. –Kyllä, kiitos.  Hän katselee ihmeissään ympärilleen ja pysäyttää katseensa peiliin, josta tuijottaa hänen tuttu olemuksensa, nyt hiukan resuisena. Ja otsan viivakoodissa näyttää olevan seitsemän mustan viivan jatkona kolme uutta punaista viivaa.