Kaikelle aikansa

kirjoitustehtävä: näkökulmasta kirjoittaminen: kuvaile työpaikkasi henkilöstöä hierarkian alimmalta portaalta käsin.

Kukkienkastelija sattuu samaan aikaan palkanlaskentaosastolle. Narukätinen nuori tyttö, mutta reippaasti kantaa painavaa kastelukannua ja kiiruhtaa kerroksen ympäri peikonlehdeltä toiselle. On silläkin kyllä homma. Ajelee varmaan kohteesta toiseen autolla kastelukannut mukana. Narisevaääninen palkkamatami huutaa tytölle tervehdyksen. Minä saan työntää kitisevän kärryni kohdalle ilman kontaktia. Katson kyllä, mutta äkeä täti ei viitsi vilkaista päinkään.
      Lihava kikkarapää tulee sen sijaan vastaan kahvikuppi kädessä,  hymyilee iloisesti ja moikkaa niin kuin aina. Joillain täällä on käytöstapoja. Useimmat jököttävät niska köyryssä paikoillaan eivätkä ole huomaavinaan, kun tyhjennän niiden roskiksen ja yritän saada pyyhkäistyä pöydän alta, joka on täynnä jalkoja ja käsilaukkuja. 

      Mitä ne täällä edes edelleen naputtavat neljän jälkeen, en ymmärrä. Luulin, että täällä työaika loppuu viimeistään silloin. Joskus jollain pöydällä palaa vielä valo, kun lopetan kierroksen kahdeksalta illalla. Minä sentään pääsen kotiin huhkittua tuntimääräisen vuoroni – jos en meinaa saada töitä tehtyä siinä ajassa, on vain pistettävä juoksuksi. Mutta kotiin lähden juuri silloin, kuin tuntisopimuksessa lukee.

      Ei se helppoa kai ole noillakaan. Isojen kihojen kopit ja konttorit ammottavat kyllä tyhjillään viimeistään viideltä. Tämän osaston pomoa en ole koskaan nähnyt edes vilaukselta ja huone näyttää siltä, kuin siellä ei edes käytäisi. Joskus roskiksessa on mytätty post-it-lappu, ei muuta.

     Näyttää siltä, että mitä uudempi työntekijä, sitä myöhempään viihtyvät. Sitten naama rupeaa kiristymään ja tilalle tulee uusi. Tuo tyttö on näyttänyt viime viikot todella kiukkuiselta. Hän kuitenkin moikkaa aina ja siirtyy sivuun, jotta pääsen tekemään työni. Joskus vaihtaa muutaman sanan säästä. Niin nytkin, mutta hän näyttää tyytyväiseltä. Luulen, että en näe häntä enää.