Jälleennäkemisiä

Haltioidun yhä uudelleen ja palaan seuraavana päivänä ja vielä seuraavana. Pikainen näkeminen syvenee pian riippuvuudeksi, jossa en saa häntä enää ajatuksistani. En, vaikka välillä tähyän valkeana hohtavaa Pyhää Sydäntä koko maailman rakkauden symbolin huipulta, käyn keskusteluja vanhojen filosofien kanssa heidän hautaholveissaan tai vajoan Tuonelan portaita kylmänkosteisiin menneisiin kerrostumiin laskemaan miljoonia luita. 

Tapaan jotakuta, jota en enää muistanut, mutta jonka hyvin tunnistan kauniina soivasta kuin maan alta kumpuavasta äänestä, jota kuulin viimeksi yhden tai kaksi elämää sitten. Tunnen hänet vielä enemmän omakseni tummasta ja iättömästä kaiken nähneestä kivestä, joka on tällä välin silennyt pehmeämmäksi, loputtomasta määrästä kivuliaan kauniita kaaria, piikkejä ja aggressiivisen elegantteja kapeita torneja -ja tietysti kieltä näyttävistä liskonkuvatuksista. Hänen tutuista kuivakan tyylikkäistä vitseistään, joille olemme yhdessä nauraneet aina, mutta joita suurin osa ei ymmärrä ja herkimmät suivaantuvat. Vain meidän juttuja.

Arjen tummasta suitsukkeiden tuoksusta mahtipontisesti ylös taivaita kohti suipentuvat värikkäinä sirpaleina hohtavat ja sykkivät keuhkot esittävät alamaisille kuvatarinoita, ja takana puutarhassa, jonne kaikki eivät viitsi kulkea, ruusuikkunoiden kanssa kilpailevat valtavat kukinnot ovat kuin muinaisia organismeja jättien maasta. Hän vaikuttaa mahtailevalta, mutta tosiasia on, että vähempi ei vain olisi sopivaa. Olen onnellinen siitä, että hän viettää aikaa kanssani tämän lyhyen ajan tässä hetkessä. Lupaan tulla takaisin pian.

Kuljen viimeistä kertaa hänen ruusujensa terälehtien tuoksu sormissani matalasti aidatun puiston läpi kohti huonettani kymmenennessä kaupunginosassa. Jään pitämään porttia auki takaani tulevalle pyöräilijälle ja hymyilen rakastuneen hymyä. Mies kiittää ja laskeutuu vierelleni jatkamaan vieraita kieliä ja osaa myös suomeksi litanian kirosanoja, mikä ilahduttaa minua. Lopulta puistelen päätäni: olen täällä varattu vain ikuisuudesta kumpuaville jylhille kiviseinille, joita ymmärrän, ja nekin joudun jättämään. Mutta lupaan tulla takaisin pian.